VIERASKYNÄ - AARNE KINNUNENJoustoa huumeseuraamuksiin
On tärkeää, että rikosoikeudellisilla keinoilla ei edistetä huumeiden käyttäjien syrjäytymistä, kirjoittaa Aarne Kinnunen.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan suomalaisen huumepolitiikan toimenpidevalikoimaan kuuluvat kokonaiskieltoon perustuva
huumausainekontrolli, kokeilua ja käyttöä ehkäisevät toimet sekä riittävien hoitomahdollisuuksien järjestäminen.
Käytön ja hallussapidon rangaistavuudella on pyritty hillitsemään huumeiden kokeilua ja käyttöä sekä edistämään huumeidenvastaisia
asenteita. Suomalaiset suhtautuvatkin huumeisiin erittäin kielteisesti, ja käytön rangaistavuudelle perustuvaa huumepolitiikkaa
pidetään yleisesti oikeana linjauksena.
Syyskuussa 2001 tuli voimaan huumausaineiden käyttörikosta koskeva lainmuutos. Se mahdollisti rangaistusmääräysmenettelyn
käytön vähäisissä huumausainerikoksissa. Nyt poliisi voi heti tapahtumapaikalla kirjoittaa rangaistusvaatimuksen, jonka perusteella
syyttäjä määrää sakon.
Uudistuksen
keskeisinä tavoitteina oli säästää oikeusjärjestelmän voimavaroja, puuttua nopeasti huumeiden käyttöön ja yhtenäistää syyttämiskäytäntöjä.
Ennen lainmuutosta johtava periaate oli, että rankaisemisesta luovutaan, ellei sitä vastaan ole painavia syitä. Käytännössä
syyttämättäjättämispäätöksiä tehtiin vaihtelevasti ja oikeuskäytäntö oli epäyhtenäinen.
Uudistuksen jälkeen pääperiaatteeksi muodostui, että rangaistuksesta luovutaan vain, jos on erityinen peruste tehdä niin.
Peruste on esimerkiksi se, että käyttäjä hakeutuu hoitoon.
Uudistuksen vaikutuksia on vielä aikaista arvioida, mutta jo nyt tiedetään, että poliisi valvoo käyttörikollisuutta varsin
tehokkaasti ja rangaistuksia annetaan runsaasti. Sakotuksen piiriin on otettu myös sellaisia tapauksia, jotka ennen uudistusta
olisi jätetty syyttämättä. Se vastaa valtakunnansyyttäjänviraston tulkintaa, jonka mukaan rangaistuksesta luopumista pitäisi
harkita lähinnä vain silloin, kun kyseessä ovat alle 18-vuotiaat ja huumeiden ongelmakäyttäjät.
Lainmuutoksen ja poliisitoiminnan tehostumisen myötä huumeiden käyttäjiin kohdistuva oikeudellinen kontrolli on siis kiristynyt.
Miksi huumeiden käytöstä halutaan rangaista? Taustalla on näkemys, että dekriminalisointi antaisi viestin käytön sallimisesta,
mikä todennäköisesti lisäisi käyttäjien ja kauppiaiden määrää. Salliva suhtautuminen houkuttelisi erityisesti nuoria huumeiden
käyttöön.
Toisaalta ongelmia aiheutuu myös siitä, että huumeiden käytöstä rangaistaan. Vaarana on, että kontrolli kohdistuu entistä
voimakkaammin käyttäjiin kauppiaitten sijasta.
Valtaosa huumeita kokeilleista tai käyttäneistä ihmisistä lopettaa käytön ennen pitkää.
Huumeiden käytöstä
saatu rangaistus voi muuttaa elämänkulkua ratkaisevasti ja ehkä tarpeettomastikin. Esimerkiksi työpaikan saaminen voi vaikeutua
nuoruuden huumekokeilujen takia, jos niistä on sattunut jäämään kiinni.
Yksi rikosoikeudellisten keinojen käytön ongelma onkin kontrollin valikoivuus. Elämänhallinnan ongelmista kärsivät joutuvat
muita helpommin poliisitoimien kohteeksi, ja huumeiden käyttäjän leimasta voi olla vaikea puhdistautua. Juuri näihin ryhmiin
voidaan soveltaa syyttämättä jättämistä.
Pahimmillaan ongelmat kasaantuvat ja sakkorangaistukset vain pahentavat tilannetta. Maksamattomien sakkojen takia vankilaan
joutuneista 96 prosentilla on C-hepatiitti, joka on yleensä saatu suonensisäisistä huumeista.
Länsimaiseen oikeusajatteluun kuuluu, että yksilö voi ottaa tietoisesti riskejä, eikä rikosoikeutta yleensä käytetä tapauksissa,
joissa henkilö vahingoittaa vain itseään. Yhä useammat EU-maat ovat luopuneet huumeiden käyttäjien rankaisemisesta ja kiinnittäneet
huomiota huumehaittojen ehkäisyyn ja hoitojärjestelmien kehittämiseen.
Useimmissa
maissa huumausaineiden käyttöä ei ole laillistettu. Osittain se perustuu YK:n vuoden 1988 huumausaineyleissopimukseen, joka
velvoittaa sopimusmaita säätämään rangaistavaksi huumausaineiden hallussapidon omaa käyttöä varten.
Kullekin maalle on kuitenkin jätetty oikeus muotoilla se politiikka, jota käytännössä sovelletaan. Myös Suomessa huumeiden
käytön laillistaminen olisi vastoin YK:n yleissopimusta, ja se olisi ristiriidassa nykyisen huumestrategiamme kanssa.
Seuraamusjärjestelmään on kuitenkin perusteltua jättää vaihtoehtoja erilaisia tilanteita varten. Tärkeää on, ettei ratkaisuilla
vahvisteta huumeiden käyttäjien syrjäytymistä, vaan pikemminkin tuetaan avun ja tuen hakemista.
Kirjoittaja on neuvotteleva virkamies oikeusministeriön kriminaalipoliittisessa osastossa.
