Poliisilla on käytössä kiitettävästi työkaluja vakavien rikosten selvittämiseen. Vielä muutama vuosi sitten tuntui mahdottomalta ajatus, että suomalainen poliisi soluttautuisi rikollisten joukkoon tai tekisi valeostoja. Niin ääritoimia ne yhteiskunnassamme ovat. Koventunut ja kansainvälistynyt huumerikollisuus vaatii kuitenkin tiukkoja vastatoimia. Enää ei puhelinkuuntelu ja televalvonta riitä, vaan niiden rinnalle on otettu vielä tehokkaampia keinoja.

   

Poliisi on voinut

käyttää peitetoimintaa ja valeostoja kahden vuoden ajan. Niihin ei tarvita, päinvastoin kuin puhelinkuunteluun, tuomioistuimen lupaa. Päällystön harkinta riittää. Siksi on erityisen tärkeää, että poliisin toiminta on riittävän läpinäkyvää, jotta ylilyönneiltä vältytään. Valvontaa varten sisäasiainministeriö antaa vuosittain eduskunnan oikeusasiamiehelle kertomuksen peitetoiminnan ja valeostojen käytöstä.

   

Ensimmäinen kertomus on valmistunut. Vuoden 2002 tapahtumista kertova selvitys tyydyttänee oikeusasiamiestä, mutta julkisuuteen toiminnasta ei paljon tietoa heru. Ministeriön tiedotteessa vain todetaan, että peitetoiminnan kohteena oli hyvin rajallinen määrä törkeisiin huumausainerikoksiin epäiltyjä. Valeostoista tehtiin toistakymmentä päätöstä, joista vain osa johti valeosto-operaatioon. Sen tarkemmin poliisi ei toiminnastaan halua kertoa.

   

Peitetoiminta ja valeostot

ovat luonteeltaan sellaisia poliisin työtapoja, joiden yksityiskohtainen ruotiminen on ongelmallista. Tietty salamyhkäisyys on ymmärrettävää esimerkiksi poliisin turvallisuuden vuoksi, mutta se ei saa johtaa lähes täydelliseen vaikenemiseen. Poliisi on saanut oikeutensa eduskunnalta sillä puheella, että toiminta on riittävän valvottua. Oikeusasiamiehen lisäksi myös kansalaisilla on oikeus tarkempaan tietoon. Pelkkä maininta, että poliisi on käyttänyt oikeuksiaan pidättyvästi ja hallitusti ei riitä.