Rikollisryhmä Lahdesta joutuu lähes kokonaisuudessaan vankilaan Huumerahaa pesty ainakin erotiikkabaarin avulla
Tulli ja poliisi kertoivat torstaina onnistuneista operaatioistaan, joiden johdosta lahtelainen rikollisryhmä on toimitettu
lähes kokonaisuudessa vankilaan ja syytteitä odottamaan.
Kyse on pari vuotta vanhasta, noin parikymmenpäisestä ryhmästä, jonka nahkaliivien selässä lukee Rogues Gallery (suomeksi
konnagalleria). Heistä on nyt vapaana vain kaksi.
Poliisi epäilee
ryhmää erittäin laajoista puuhista useilla rikosten aloilla. Päätoimiala on ollut huumekauppa maahantuonteineen ja levityksineen.
Toimenkuvaan on kuulunut myös omaisuusrikoksia ja väkivaltaa.
Ryhmä on järjestäytynyt kuten ilmeiset esikuvansa, moottoripyöräjengit, tosin ilman moottoripyöriä.
Sillä on johtaja, ja ryhmäkuri on ollut kovaa. Tekemättömistä töistä on ainakin yhdessä tapauksessa seurannut varpaan irtileikkaaminen.
Poliisin tietojen mukaan ryhmällä on täysjäseniä (member), ja heistä alaspäin järjestyksessä prospect- (ehdokasjäsen), hangaround-
(tyrkkyjäsen) ja alimpana liivittömiä ns. wannabe-jäseniä, jotka tukevat ylempiensä toimintaa ja toivovat joskus pääsevänsä
ylemmäksi arvoasteikossa.
Nahkaliivien punaisessa selkätunnuksessa irvistelee kaksi ilkeännäköistä sarvipäätä ja pääkallo.
Parhaillaan ryhmän rikollinen toiminta on melkoisen hankalaa, sillä suurin osa jäsenistä on linnassa ja mitä ilmeisimmin heitä
pidetään toisistaan erillään oikeudenkäyntejä odottamassa.
Päätekijöitä on
poliisin mukaan kahdeksan. Osa heistä on ollut aiemmin Cannonball-rikollisryhmässä.
Ryhmän epäillään tuoneen maahan amfetamiinia, ekstaasia ja hasista kaikkiaan kymmeniä kiloja. Levityspaikkakuntien lista on
pitkä: Lahti, Turku, Tampere, Jyväskylä, Äänekoski, Helsinki, Tampere, Kuopio, Nurmes, Lieksa ja pari muuta.
Huumejuttuja aletaan käsitellä lähiaikoina Tampereen ja Nurmeksen käräjäoikeudessa. Juttukokonaisuudessa on kaikkiaan ollut
lähes kaksisataa epäiltyä.
Tampereen seudulla ryhmän jäsenet koettivat pestä huumeista saamiaan varoja hankkimalla erotiikkabaarin, jonka kirjanpitoon
rahat olisi voinut ujuttaa. Takavarikkoon on saatu 31 000 euroa ilmeistä huumerahaa.
Ehkä vakavin
tai ainakin erikoisin ryhmän jäseniin liittyvä rikosepäily on viime helmikuussa paljastunut tapaus, jossa Riihimäen vankilan
muurien sisäpuolelle koetettiin kuljettaa suuri määrä räjähdysainetta, nallia ja tulilankaa.
Poliisi ei tapausta juuri kommentoinut, mutta ilmeistä on, että joku ryhmän jäsen koetettiin vapauttaa räjäyttämällä jotakin.
Räjähteet oli piilotettu autoon, joka tuotiin vankilan pajalle korjattavaksi.
Ryhmältä on takavarikoitu useita käsiaseita, mutta myös ainakin yksi konetuliase.